logo

FYSIOTERAPEUTTINEN JA LIIKUNNALLINEN KUNTOUTUS SEKÄ HIERONTA

JOULUUN AIKA VAIPUU

13.12.2017

Yksi vuosi , vuosi 2017,  on lopuillaan. Mitä se antoi , mitä se otti. Mitä me annoimme, mitä saimme ?

Ajan avulla yritämme määrittää itseämme ja elämäämme, on helpompi elää kun tuntee hallitsevansa asioita. Kaikki asiat eivät kuitenkaan ole hallittavissamme. Ei elämä, ei kuolema. Ja joihinkin asioihin voimme vaikuttaa vain osittain ; terveyteen, sairauteen, elämänlaatuun.

Laulussa Avaruus sanotaan näin:

"On aikaa avaruus ja tuhat vuotta hetkinen. On tähdet kotimaa ja nähdä saan mä sen."

Jossain syvällä sisällä olisi hyvä säilyttää tieto siitä että elämämme täällä on vain hetkinen,  ja se mikä on ikuista on meiltä vielä salassa.

Näin pari yötä sitten puhuttelevan unen. Unessa odotin jonkinlaisen terminaalin ulkopuolella sukulaistyttöäni tulevaksi. Viime tingassa kun näin hänen bussinsa, muistin että minulta jäi terminaaliin tavaroita, rahapussi yms. Hain ne, ihmettelin kun ne olivat vielä tallella. Kun tulin takaisin sukulaistyttöni keskusteli  kahvilassa jonkun toisen kanssa ja niin menin taas odottamaan häntä. Joku mieshenkilö jutteli minulle siinä penkillä istuessani.

Yhtäkkiä kuului laukauksia ja sukulaistyttö  juoksi ohitseni,  hänen ohimostaan vuosi verta. Hän juoksi  takaisin bussin suuntaan mutta häntä ammuttiin uudestaan ja hän tuupertui maahan. Mieshenkilö , joka jutteli minulle kehotti  minua pakenemaan toiseen suuntaan. Tajusimme että on kyseessä joukkoampujan hyökkäys. Juoksimme tien toisella  puolella olevalle hiekkadyynille ja mies jäi kyyryyn dyynin viereen, minä menin vähän kauemmaksi mutta käperryin myöskin dyynin vierelle. Jonkin ajan kuluttua tajusin että ampuja oli yläpuolellani ja aikoi ampua minut. Olin hiljaa , tiesin että armon aneleminen ei auta ja pakoon en pääse. Ajattelin vain että en halua kuolla, haluan elää, haluan nähdä perheeni ja sanoa heille kaikille kuinka paljon heitä rakastan.

Heräsin puhelimen herätykseen. Unen tunne että kohta elämäni päättyy ja tämä  on viimeinen ajatukseni oli karmiva. Toivoin ja rukoilin ihmettä että saisin vielä nähdä rakkaani.

Olen lukenut saattohoitajien kertomuksia siitä mitä ihmiset kuoleman lähestyessä eniten katuvat. He katuvat sitä että antoivat liian vähän aikaa perheelleen ja rakkailleen. Kaikilla ei ole perhettä, ei läheisiä, ei ketään kuka tai ketä  odottaa.   Mutta jokainen voi olla se joka huomaa toisen yksinäisen ja välittää.

Rauhallista joulun aikaa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2018.

- Marketta-

 

 

 

 

 

 

007_(2).JPG